Voi että täällä puhua pälpätetään. Kaduilla ja kaupoissa, tutuille ja tuntemattomille. Ja vieläpä ilman kännykkää. Ei tarvitse kuin kävellä ulos hotellihuoneesta kun on joku jo kysymässä että mitä kuuluu, mihin olet menossa, missä husband on. Kadulla alkaa toinen tenttauskierros: Hei, kuis kulkee tänään, etsitkö kauppaa vai minua, tarvitsetko taksia, venettä, opasta kaupungille, poikaystävää? Minä muistan sinut, ostatko tänään huivin, näin sinut eilen tuolla, menetkö sinne nyt, miksi et halua jutella, oletko väsynyt, mikä on nimesi? Jambo baby, mambo wipi, habari ghani.Suomalaiselle tämä on välillä ylenpalttisen sosiaalista. Parhaiten pärjää – ja yleensä pärjäänkin – vaan vastailemalla, moikkailemalla ja joskus jään keskustelemaankin. Mutta aina ei vaan jaksa. Yksi kaveri loukkaantui, kun olin hänestä vähän tyly (tervehdin suomalaisittain eli sanoin sentään jotain). Sain puhuttelun. Täällä meillä kuuluu kysellä ja vastailla, tajuatko? Tämä on meidän tapamme. Puhuminen ei maksa mitään. Jos olet täällä, sinun täytyy noudattaa paikallisia tapoja, onko selvä?
Maassa maan tavalla, niin se menee. Ja mukavasti se läpänheitto tuntuu tarttuvan täällä mzunguihinkin. Ihmiset avautuvat ihan eri tavalla kuin tavallisesti, keskustelut ovat avoimia ja syvällisiä. Liekö syynä sitten tämä ympäristö, auringon pehmentämä pää vaiko malarialääkitys?
Buenos tardes ja terkkuja Kanarian saarilta! Palasimme eilen ja kivasti meni. Voi että - mä en olisi välillä jaksanut edes siellä olla niin sosiaalinen kuin maan tapa olisi vaatinut... Ja se ei varmasti ole vielä mitään teidän olosuhteisiin verrattuna. Mutta ihanaa oli huomata, että Suomessa oli jo kevättä ilmassa ja mulla oli suorastaan kuuma, kun olin lampsinut töihin ;) Terkkuja Husbandille!t Ulla
VastaaPoistaKiitos Kanarian tuulahduksista ja kevättä vaan reippaasti lisää sinne Helsinkiin!
VastaaPoista