Myrsky paratiisissa

Meillä on passit! Sen lisäksi ne kauan kaivatut todistukset, jotka kertovat että olemme paikallisia, zanzibari. Niinpä viiden päivän festaripassi irtosi paikallishintaan ja se kaulassa kuljetaan nyt koko viikko.

Eilen oltiin baanalla iltaan asti. Pyöritin kuvaajaa Stone Townin kuumilla ja nihkeillä labyrinttikujilla kolme tuntia kunnes mies jo anoi armoa että pääsisi hetkeksi istahtamaan. Ostoksiakin tehtiin, tietysti. Tiesimme festarikulkueen lähestyvän pian kaupunkia ja muutamien tiedusteluiden jälkeen osuimmekin kaupungin ulkopuolella olevalle kentälle, josta koko värikäs ja meluisa paraati oli juuri lähdössä. Sukelsimme sinne joukkion sekaan ja kuvaaja oli pelkkää hymyä saadessaan loistosihdin suoraan tapahtuman ytimeen. Koko kakofonia megafoneineen, rumpuineen, torvineen ja lauluineen saatiin myös nauhalle.

Istahdimme rantabaariin väsyneinä ja onnellisina, oluemme ja siiderimme mielestämme hyvin ansainneina. Yhtäkkiä taivas tummui ja meri alkoi velloa. Tarjoilijoille tuli kiire korjata päivävarjot ja pöydät sivuun. Eipä aikaakaan, kun vielä hetki sitten turkoosina kimmeltänyt ranta oli pelkkää harmaata vaahtopäätä, hiekkaa piiskasi päin kasvoja ja sitten alkoi sataa. Pika-alukset lähtivät ankkureistaan ja osan poiju irtosi pidikkeistään. Laivat kelluivat villinä aallokossa toisiinsa kolisten. Katu täyttyi puista irti repeytyneistä oksista. Kuvaaja aktivoitui välittömästi tällaisen shown nähdessään. Sanoin, että arvaa monetko sadetanssit jouduin tanssimaan että saatiin tämäkin näytös ajoitettua tälle päivälle.

No sähköthän siinä meni tietysti koko kylästä. Pikku hiljaa alkoi kuulua kodikas generaattoreiden rutkutus. Herkullisen swahiliaterian lattiatyynyillä nautittuamme oli festaritkin saatu jo täyteen vauhtiin, kiitos projektin tarjoaman sähkön (ministeriön rakennus ja generaattori ovat näppärästi festarialueen vieressä). Taivas tuikki tähdistä ja Afrikan rytmit kajahtivat ilmoille.