Tahirin elämänohjeita

Sansibarin säntillisin ja kohteliain mies, Mr. Tahir. Hänen kyydissään olemme taittaneet kaikki Jambianin viikonloppureissut. Täysin täkäläisestä käytännöstä poiketen hän on aina minuutilleen sovitussa paikassa meitä odottamassa, ellei sitten etuajassa. No, kerran ei ollut, mutta kurvasi pian paikalle ja auton vielä liikkuessa huusi iloisesti että anteeksi, kaksi minuuttia myöhässä. Oli jäänyt liikenneruuhkaan.

Ajelin yksi aamupäivä Tahirin kyydissä kaupungin laitamille kissanhoitokeikalle, kun niiden isäntä oli lomareissulla. Tuli oiva tilaisuus rupatella siinä samalla muustakin kuin säästä ja autoja pysäyttelevistä poliiseista, jotka pyytävät rahaa tai Coca Colaa. Tahir avasikin keskustelun yllättävällä kysymyksellä: Eikö teillä ole lapsia? Voi jee, ajattelin, tämähän on ihan lempiaiheeni. Annoin vakiovastaukseni (jota on hiottu Kambodzhassa vuosikaudet) ja luulin, että voidaan vaihtaa aihetta. Mutta keskustelu saikin uuden käänteen. Minkä ikäinen olet? Ai niin vanha jo, saman ikäinen kuin minä, ihanko totta? Mutta, ei vielä ole myöhäistä. Älä sano että ei enää, kyllä se vielä on ihan mahdollista. Katsopas, teet yhden lapsen ja olet sen kanssa muutaman kuukauden kotona. Sitten annat sen äidillesi hoitoon ja voit taas jatkaa työntekoa ja matkustamista niin paljon kuin haluat. Eikö niin?

Näin minua neuvoi siis muslimies, arabi. Itse asiassa täällä näkee paljonkin koulutettuja itsenäisiä naisia, jotka ovat onnistuneet yhdistämään perheen ja uran. Ajat muuttuvat ja samoin omat, Suomessa juurrutetut stereotypiat, esimerkiksi juuri muslimikulttuurista. En sano, että naisen asema olisi täällä helppo, mutta kyllä Stone Townissa näkee isiäkin lapsia hoitamassa ja pyykkiä ripustamassa. Minusta näyttää, että täällä ovat perheet ymmärtäneet naisten kouluttamisen merkityksen paljon paremmin kuin esimerkiksi Kambodzhassa. Täällä kasvaa uusi sukupolvi itsevarmoja nuoria tyttöjä, jotka potkivat kadulla palloa sulassa sovussa poikien kanssa.

Jatkoimme keskustelua samasta teemasta. Kyselin, että minkä ikäisinä zanzibarit menevät naimisiin. Ihan missä iässä vaan, Tahir vastasi. Mutta jos avioliitto solmitaan nuorena, vaikkapa vain vähän yli 20-vuotiaana, on suvun velvollisuus katsoa perään. Ei niin nuoret vielä ymmärrä mitään parisuhteesta ja sitoutumisesta, aivot kun vasta asettuvat siinä 30-35 -vuotiaana. Mutta vanhemmat katsovat perään ja puhuvat tarvittaessa järkeä, jos nuoret rupeavat käyttäytymään tyhmästi.

Tulimme takaisin kaupunkiin ja mielenkiintoiset jutut jäivät ihan kesken. Soita milloin vain kun tarvitset kyytiä, minä kyllä tulen. Oli mukava jutella kanssasi.

Seuraavan keskustelun aiheena voisikin olla se, miksi ja milloin miehet ottavat sen toisen vaimon. Se kun on täällä ihan normi käytäntö.

Ja äiti, ei hätää. En innostunut Tahirin neuvosta kuitenkaan.