Viime päiviin on on mahtunut yhdet läksiäiset, jonkinmoinen vatsatauti, safarireissun varaus ja kahden yön reissu rannikolle – minnepä muualle kuin Coco Beachille. Hollantilaisvahvistus Tom oli matkassa mukana. Vitsailimme, että luvassa on taas yksi tylsä viikonloppu rannalla. Miten väärässä olimme.
Pari päivää puhaltanut kova tuuli oli heitellyt lehtiä ja roskia kaikkialle ja lennättänyt yhden hotellimme pihakatoksista tiehensä. Merilevää oli ajautunut rantaan röykkiöittäin. Tuuli oli kuitenkin tyyntymään päin ja meri asettumassa. Myrskyisiltä vesiltä oli onnistuttu saamaan mustekalaa ja changua, joten istuimme kantapöytäämme valkealle hiekalle ja jäimme vesi kielellä odottamaan. Sitten meni sähköt. Söimme kynttilänvalossa ja ihailimme päällämme kaartuvaa päiväntasaajan tähtitaivasta. Se on todella kuin kupoli, täynnä tuikkivia tähtiä ja pumpulimaisia tähtisumuja.
Sähköttömyys tarkoitti nihkeitä yöunia (ilman kattoropellia) hyttysverkkojen sisällä. Aamulla heräsimme kovaääniseen keskusteluun. Paikalliset maahanmuuttoviranomaiset olivat tulleet vierailulle ja kiusasivat ”kesämökkimme” belgialaista johtajatarta, Elisaa. Mitään huomautettavaa ei viranomaisten harmiksi löytynyt, joten he joutuivat lähtemään tyhjin käsin. Pian kävi ilmi että ei aivan, sillä Elisan kännykkä katosi pöydältä samassa yhteydessä. Noin niinkuin muistutuksena siitä, kuka täällä määrää. Tällä välin Tom kävi kytkemässä generaattorin päälle yhdistämällä johdot ja käärimällä koko paketin teipillä. Kahvinkeitin saatiin päälle ja aamiaista pöytään. Herttainen tarjoilijapoika Baju kantoi pöytään valtavat lasilliset juuri puristettua hedelmämehua ja hups, ne kaatuivat kaikki kolme ja lirisivät paksuna keltaisena massana pitkin pöytää. Hakuna matata, sanoimme ja autoimme häntä korjaamaan jälkiä. Hyvin alkanut päivä, eh?
Elisa lähti kaupunkiin hankkimaan uutta puhelinta ja me onnistuimme sillä välin rikkomaan lähes kaikkia hotellin sääntöjä: ostimme kävelylenkillä kaksi valtavaa hummeria ja toimme ne laitettavaksi keittiöömme, nappasimme rannalta hierojan ja kutsuimme hänet hotellin pihaan ja neuvottelimme meriretkestä kipparin kanssa, jota Elisa ei tunne. Otimme hänen welcome home –toivotuksen ehkä liiankin kirjaimellisesti.
No, kanta-asiakkaita ymmärretään ja lupasimme jatkossa käyttäytyä paremmin. Elisa itse asiassa ehdotti, että vain miehet olisivat palanneet kaupunkiin ja että minä olisin jäänyt auttamaan Coco Beachiin. Houkutti kyllä, ehkä ensi kerralla jään.
Kyläläisten kalastajaveneen pohja oli korjattu mutta tarvittiin Jambianin vahvimmat miehet apuun, että vene saatiin vesille. Toki Coco Beachin salskeat mzungut käytiin komentamassa töihin (husband ja Tom videolla vierekkäin). Pitkän ja hikisen urakan jälkeen vene on nyt meressä ja meillä tiedossa ilmainen kalastusreissu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti